Krapu 48

 Kohta on taas lupausten vuoro. Alkaa uusi vuosi, tuskin kuitenkaan uusi elämä. Tyytyväinen olen, jos entinen jatkuu edes jossain kuosissa.

Olen kyllä jo pitkään harmitellut, kun ei enää tule kirjoiteltua mitään. Jossain mielen pohjalla elää ajatus pitkästä kirjoitelmasta, vuoden kestävästä, vaikka sata sanaa päivässä, tai useampi sata, romaani, novelli, joku juttu, joku tarina. Mutta, mistä sen kirjoittaisin? Ja miten? Kirjoittaisinko totta, tarua, fantasiaa? Kuka olisi päähenkilö? Ihminen, eläin, maahinen? Eläisikö tarina menneessä, tulevassa vai ihan vain tässä päivässä?

Olisiko sinulla intoa sotkeutua ensi vuoteeni, antaa ideoita? Uskotko edes, että minusta olisi noin suunnitelmalliseen elämään? Jäänkin tässä mielenkiinnolla odottamaan ideoiden tulvaa.

 

vuoro, taas, harmitella

Krapu 47

 Terapiaistunnossako?

Sosiaalinen elämä on osoittautunut jälleen kerran rankaksi. Kovasti haluaisin, että minusta tykätään tai edes ilman huomautuksia siedetään. No, eihän kukaan sivistynyt tietenkään huomauttele mitään ryhmässä, ei sellaista koskaan, vähän vain syvää halveksuntaa naaman juonteissa. Tylsää olisi ruveta siihen tarttumaan, vaatimaan selitystä, ilmaisemaan ärtymystä tai pahaa oloa. Ainakaan pahaa oloa ei saa päästää näkyviin, antaa aseita lähimmäisten käyttöön. Siedetään vain kaikki kulmien kohottelut, kylmät katseet, jos kerran joukossa halutaan roikkua. Jossain vaiheessa kireä naru katkeaa, ote irtaantuu, seuraelämästä tulee liian vaativaa. Silloin jättäydytään pois, mieluiten ihan vain hiljaa, huomaamatta. Eikä kukaan kysele perään. Onko se onnellinen vaihtoehto, onnellinen minulle vai ryhmälle?

 

 

vaativa, tylsä, rankka