Runotorstai 17/21

Viiltävä kipu

Tuskan pauhu korvissa

Itikat hyökkäävät

 

aiheena tuskaa ja kipua

Krapu 17

Viidentenä päivänä maailmanlaidalle saapumiseni jälkeen, pilvet vihdoin haihtuivat ja aurinko ilmestyi taivaanrantaan. Olin kyllästynyt, mutta halusin kiihkeästi nähdä maailmanlaidan taa, joten odotin sitkeästi.

Aurinko nousi suoraan putouksen takaa. Olin siis kait maailman itäreunalla.

Untamo, kylähullu, oli joskus väittänyt minulle, että aurinko nousee idästä, sanoi lukeneensa niin. Paljonhan Untamo oli lukenut, jopa niin paljon, ettei pää sitä kestänyt. Vaaraton Untamo oli, mutta omituinen. Oli nimennyt asumuksensakin. Kirjasto luki tuvan ovessa isoin kirjaimin. Tiedettiin, että asumusten nimeäminen kutsui pahoja henkiä. Painostaminen ei kuitenkaan saanut Untamoa luopumaan kyltistään, päinvastoin. Untamon mielestä kyläläiset saisivat onnitella itseään, kun heillä on kirjasto, josta voi ammentaa tietoa.

 onnittelut, painostaminen, kirjasto

 

Runotorstai 16/21

Ystävän käsi

suojaavana peittona

olkapäälläni

 

aihe ystävyys

Krapu 16

Viivyin muutaman päivän maailmanlaidan myrskyissä odottamassa sään selkenemistä. Halusin tietää, mitä putouksen takana on. Rakensin yöpymisiä varten turvekammin. Maa oli kivikkoista, mutta onnistuin kuitenkin kaivamaan sen verran koloa, että sain suhteellisen tasaisen nukkumapaikan. Kun vuorasin kaiken sammalella, kammissani oli mukava maata katselemassa pilviä ja vedenpärskeitä. Kammin oviaukon viereen kyhäsin kivisenuunin, jonka suojassa poltin pientä nuotiota. Maasto oli puutonta karua rinnesuota, mutta vaivaiskoivun ja tunturipajun kuivia oksia riitti pienen tulen ruokkimiseen. Pitkä, ankara vaellus oli muovannut minusta sitkeän ja lihaksikkaan, joten puiden keräily ja oksien katkominen oli helppoa. Ruokailu vaati aikaa. Keräilin marjoja, yrttejä ja villivihanneksia. Onnistuin myös kalastamaan outoja pikkukaloja.

 

helppo, odottaa, ankara

Runotorstai 15/21

Lapsi isälleen:

Oot rakas. Niin sinäkin.

Vuoropuhelu

aiheena rakkaus

Mummon versiona:

Lapsi isälleen:

Olet rakas. Sinä myös.

Vuoropuhelu.

Ei ennen puhuttu noin. 

Vaikea sana, rakas.

Krapu 15

Seison jyrkänteellä katsellen loputtomiin syvyyksiin. Vieressä joki syöksyy kohisten alas peittäen rotkon sumuun. Rotkon takana ei näy mitään. Ei ole vastarantaa. Olen saapunut maailman reunalle. Tuuli ulvoo. Taivas on synkkä. Veden pauhu hukuttaa kaiken alleen. Olen seisonut tässä tuntikausia tietämättä, mitä tekisin. Korppini lentävät tyhjyyden yllä. Alan erottaa raakkumista, raakkumisen seasta puhetta. Onko kykyni palaamassa? Ymmärränkö taas korppikieltä? Alkaako kidutus olla ohi? Tunnustelen olemustani. Kokeilen leikkausarpea. Arpi on kadonnut. Kipu on poissa. Olen voittanut. Mene takaisin kotiin, kaikuu päässäni. Korpitko siellä puhuvat vai omat ajatukset? Mene kotiin! Ota paikkasi heimon johtajana! Voima täyttää jäseneni. Otan pari pirteää hypähdystä. Korpit huutavat.

Runotorstai 14/21

Äkkipää kaipaa

vanhaa pihlajametsää.

Entin elämää.

 

Minä muistan pihapuun

narukiikku oksillaan.

 

 

aiheena oli metsä, metsää puilta, puita metsässä

tietämättömille selitykseksi, että Sormusten Herrassa Äkkipää on pihlajien entti ja pihlaja on iluisesti minun lempipuu 

--- runotorstai ei ole vielä hereillä, mutta kun tämä on ollut jo viikon valmiina ja kun avasin läppärin, niin näin nyt---