Krapu 40

Puku

Isä pukeutuu aina mustaan. Isä on hevityyppi. Minäkin valitsen mustaa. Olen isin tyttö. Meillä on molemmilla poninhännät ja bändipaidat. Me kuunnellaan Metallicaa, tanssitaan nyrkki pystyssä pirunmerkit ojossa. Isä soittaa rumpuja. Minä haluan kitaratunnille, jotta saadaan bändi pystyyn.

Äiti ei ole yhtään hevi. Äiti on pinkki prinsessa. Isin mielestä äiti on hieno, mutta minä en häntä ymmärrä. Sanoin kerran isille, että haluan heviäidin. Isä vastasi, ettei perheessä tarvita kahta hevityttöä. Minä riitän. Minustakin minä riitän, mutta jos olisi heviäiti, saisin minäkin varmaan tatuoinnilla. Isillä on kaikkialla hienoja tatuointeja. Minulla ei. Olen siitä surullinen, mutta äiti sanoo aina, että ei tatuointeja.

surullinen, musta, isä

 

Krapu 39

Kivulias loppu

Minun on pakko kiivetä ylös elämän portaita. Ei kukaan ole luvannut, että olisi helppoa olla ihmisen lapsi. Kivuttomia hetkiä on niin vähän, ettei niistä osaa nauttia. Kolotus, jyskytys, ohimoita viiltävä tuska ovat ikuisia seuralaisiani. Onko se oma vikani? Onko syynä huonot elämäntavat vai edellisten sukupolvien virheet? Onko kaikki vain jonkun kieroutuneen ylemmän voiman leikkiä?

Odotan jonossa vuoroani. Loputtomiin yltävä jono muodostuu täsmälleen itseni kaltaisista yksilöistä. Olemme yksilöitä. Olemme massaa, massaa matkalla kohti loppua. 

Edessäni jono lyhenee, mutta takana se yltää aina äärettömiin. Uusia yksilöitä tulee poistettujen tilalle.

Lähestyn loppua, kiiltävää teräksistä konetta, jonka pinta peilaa broilerijonoa. On vuoroni.

kiivetä, ohimo, peili