Krapu 8

Metsäsaarekkeella

Hän jatkoi pellon reunaa eteenpäin, vaikka jalat alkoivat väsyä. Operaatiosta oli jo kuukausia, mutta voimat eivät olleet vielä palanneet ennalleen. Oli pakko pysähtyä, istuutua kivelle, nojata vanhan männyn runkoon, sulkea silmät, antaa kiukun tulla. Tämä kaikki oli niin turhaa! Jospa hän vain olisi tajunnut ajoissa, kuunnellut vanhojen neuvoja. Mutta ei! Hänen oli pakko saada tehdä kuten itse haluaa. Oli pakko todistaa olevansa itsenäinen. Hän oli ollut itsenäinen, itsepäinen ja joutui nyt opettelemaan kaiken uudestaan. Hän huokaisi, avasi silmänsä, katsoi kohti taivasta, kohti männyn latvaa, kohti korppeja. Jonain päivänä hän ymmärtäisi, ymmärtäisi korppien kieltä, ymmärtäisi elämää. Tänään hän vain lepäsi.

tajuta, kiukku, vanha

Krapu 7

Korpit

Heti herättyään hän lähti kävelemään kohti peltoaukeaa. Oli aikainen aamu. Harmaat usvasormet kiemurtelivat ilmassa. Pellon reunan takaa kurkistava kevätaurinko loi kullankeltaista reunusta varjojen yläpuolelle. Ja korppeja! Korppeja oli kaikkialla lentämässä, istumassa, huutamassa; korppeja, hänen ainaisia seuralaisiaan. Ensimmäiset korpit hän näki sinä aamuna, kun vuosien koerumban jälkeen, oli saanut normaalit laboratoriotulokset. Silloin oli keskitalvi, lunta ja pakkasta. Hän oli niin onnellinen, että juoksi koko matkaan kotiin. Vasta kun hän pysähtyi hengästyneenä kaivamaan avaimia, hän huomasi korpit. Niitä istui pihapuissa, katon harjalla, roska-astioiden kansilla. Niiden syvänmustat silmät seurasivat hänen jokaista liikettään. Hän hymyili niille, suojelusenkeleille. Siitä asti korpit olivat aina kaikkialla.

 

pelto, laboratorio, astia