Metsäsaarekkeella
Hän jatkoi pellon reunaa eteenpäin, vaikka jalat alkoivat väsyä. Operaatiosta oli jo kuukausia, mutta voimat eivät olleet vielä palanneet ennalleen. Oli pakko pysähtyä, istuutua kivelle, nojata vanhan männyn runkoon, sulkea silmät, antaa kiukun tulla. Tämä kaikki oli niin turhaa! Jospa hän vain olisi tajunnut ajoissa, kuunnellut vanhojen neuvoja. Mutta ei! Hänen oli pakko saada tehdä kuten itse haluaa. Oli pakko todistaa olevansa itsenäinen. Hän oli ollut itsenäinen, itsepäinen ja joutui nyt opettelemaan kaiken uudestaan. Hän huokaisi, avasi silmänsä, katsoi kohti taivasta, kohti männyn latvaa, kohti korppeja. Jonain päivänä hän ymmärtäisi, ymmärtäisi korppien kieltä, ymmärtäisi elämää. Tänään hän vain lepäsi.
tajuta, kiukku, vanha
Kyllä elämä opettaa...
VastaaPoistaTutun kuuloista, kyllä minä pärjään, jaksan, sinnittelen.
VastaaPoistaItsenäisyydessä on sudenkuoppansa.
No nyt oli tarinan henkilö saanut kovan opetuksen! Silti itsenäisyys ja itsepäisyys ovat mahtavia ominaisuuksia, mutta rajansa niilläkin. Elämä opettaa myös nöyryyttä. Sympatiani tarinasi henkilölle <3
VastaaPoistaUsein vanhojen ja kokeneenpien neuvot saavat aikaan päinvastaisen reaktion kuin on tarkoitus.
VastaaPoistaTällä kertaa seuraukset olivat turhankin dramaattiset.
Oppi ja ikä kaikki. Aika on hyvä opettaja.
VastaaPoistaElämä opettaa <3
VastaaPoistaOn rankkaa katsoa itseään ja totuutta silmiin.
VastaaPoistaJoskus vanha on parempi kuin pussillinen uusia.
VastaaPoistaTämä on jatkokertomus :)
VastaaPoista