Krapu 13

Olen nyt matkannut monta kuunkiertoa, kulkenut koko ajan eteenpäin. Ruumiini on vahvistunut, vaikka jalat meinaavat krampata pitkien nousujen jälkeen. On ollut pakko venytellä iltaisin, jotta saisin unen päästä kiinni ja aamuisin, jotta pääsisin taas liikkeelle. Maasto on hyvin vaikeaa, nousuja, laskuja, kuoppia, kantoja, juurakoita. Sileää tietä en muista nähneeni päiväkausiin. Ruumiini on vahvistunut, mutta sieluni on vereslihalla. On vaikea puhua vieraille ihmisille, pyytää yösijaa tai leipäpalaa kaapista. Useimmiten vastaanotto on kohteliasta, mutta joskus pelkään henkeni edestä. Mitä pitemmälle matkaan, sitä vihaisemmin minuun suhtaudutaan, koska korpit seuraavat minua. Näillä seuduilla korpit ovat pahanenteitä, kuoleman sanansaattajia. Enkä minä osaa käskeä niitä pois.

sileä, venytellä, kaappi

Runotorstai 12/21

Sudenhetkenä

pimeyden julma peikko

nousee unesta

 

Krapu 12

Tässä minä kävelen korppiparven raakkuessa ympärilläni. Noudatan heimoni ikivanhaa tapaa. Ennen vallanvaihtoa on uuden tietäjän kuljettava maailman reunalle ja takaisin. En halua tätä. Tein kaikkeni välttääkseni kohtaloni.

Kapinoin. Sain jopa taitava kirurgin kaivamaan tietäjänmerkkini juuriaan myöten pois. Operaatio onnistui, mutta kivut olivat uskomattomat.  

Linnoittauduin yksiööni lukittujen ovien taakse. Söin kourakaupalla vahvoja lääkkeitä. Kokeilin henkiparannusta, hypnoosia, huumeita. Turhaa kaikki.

Sadan päivän jälkeen mummo toi luokseni parantajan. Nousin ylös heikoin vapisevin jaloin. Alistuin kohtalooni. Pakkasin repun, puin päälleni perinteisen ruskean viitan, avasin oven ja otin ensimmäisen askeleen.

Korppeja en vieläkään ymmärrä. En tiedä palaako kykyni koskaan. Muistoihin jäänyt mummon hymy kuitenkin lohduttaa.

Runotorstai 11/21 - kevät

Kevät lupailee

aurinkoista elämää.

Sulattaa mielen

nauttimaan lämpimästä.

 

Yllättää jäämyrskyllä.

 

Krapu 11

 Lapsena oli hauska kuunnella mummon huimia tarinoita matkoistaan, vaelluksestaan korppien kanssa. Satuja sanottiin. Mutta minä tiesin, että se oli oikeaa elämää, että minäkin lähtisin. Korpit kutsuivat minua. Ensin piti kuitenkin kasvaa aikuiseksi, löytää oma tiensä.

Minä kasvoin. Menin kouluun. Sain ystäviä. Sain hullun maineen. Oli vaikea ymmärtää, etteivät muut tienneet korpeista. Mutta opin, kun opetettiin. Hullu, kummajainen, friikki, kaikui perässäni. Yritin vaimentaa pilkkahuutoja. Hätistin pois korppeja, jotka seurasivat minua kaikkialle. Ei auttanut. Ihmisistä eristäytyminen oli helpompaa. Mutta kaipasin seuraa, ystäviä. Etsin apua kaikkialta. Joku ehdotti leikkausta. Mummo varoitti. Korpit varoittivat. Mutta halusin olla ihminen, normaali. Menin leikkaukseen. Ei olisi pitänyt.

  

hauska, vaimentaa, eristäytyminen

Runotorstai 10/21

 

Kulkija näkee

elämän heräämisen

auringon nousun.

 

Vaitonaisena aamuin

lintujen laulun kuulee.

 

 

 

 Ylistysruno vaeltajalle tankana