Olen nyt matkannut monta kuunkiertoa, kulkenut koko ajan eteenpäin. Ruumiini on vahvistunut, vaikka jalat meinaavat krampata pitkien nousujen jälkeen. On ollut pakko venytellä iltaisin, jotta saisin unen päästä kiinni ja aamuisin, jotta pääsisin taas liikkeelle. Maasto on hyvin vaikeaa, nousuja, laskuja, kuoppia, kantoja, juurakoita. Sileää tietä en muista nähneeni päiväkausiin. Ruumiini on vahvistunut, mutta sieluni on vereslihalla. On vaikea puhua vieraille ihmisille, pyytää yösijaa tai leipäpalaa kaapista. Useimmiten vastaanotto on kohteliasta, mutta joskus pelkään henkeni edestä. Mitä pitemmälle matkaan, sitä vihaisemmin minuun suhtaudutaan, koska korpit seuraavat minua. Näillä seuduilla korpit ovat pahanenteitä, kuoleman sanansaattajia. Enkä minä osaa käskeä niitä pois.
sileä, venytellä, kaappi
Yksinäistä, uuvuttavaa taivalta tarinan henkilö kulkee. Ei ole helppoa vierailla mailla. Pidetään muukalaisena, uhkana, vaarana.
VastaaPoistaTuli kulkijan puolesta ihan orpo olo.
VastaaPoistaVoi, mikä tarina <3! Niin hienosti kuvaat (kuvana) yksinäisyyttä, vierautta, sivullisuutta, outoutta. Aivan pakahduttaa tämän tarinan seuraaminen. Kiitos jatkosta.
VastaaPoistaRankkaa on erakon taival.
VastaaPoistaPuhutteleva krapu, jotenkin samaistun tähän yksinäiseen kulkijaan ja hänen vaikeuteensa kohdata vieraita.
VastaaPoistaNuorena aikuisena kuulin puhuttavan kulkuriromantiikasta. Romantiikka oli kuitenkin kaukana lapsuuteni perheen kulkurielämästä.