sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Taku Haaste vko 23



Kerrostalokoira


Se olen minä, kuulemma. Sanoja osaan paljon, etenkin niitä, joilla on joku merkitys kuten ”ulos”, mutta sitten myös näitä joutavia kerrostalokoira-tyyppisiä. Sen osaan, koska tuo minun ihminen mukavasti kiihtyy sanan kuullessaan. Monien muiden ihmisten mielestä koira ja kerrostalo on toimimaton yhtälö. Minun ihminen väittää, että kerrostalokoira saa enemmän liikuntaa kuin omakotitalokoira, jonka voi helposti tönäistä vain pihalle pitkästymään. Myönnän, että aika paljon pääsen ulkoilemaan. Nyt tosin kulku on niin hidasta, että vaikka aikaa kuluu, matka ei edisty. Ihmiseni takajalat ei ilmeisesti toimi. Se alkaa olla kait vanha. Minunkin toinen takajalka välillä vähän vapisee, mutta se ei haittaa. Minä en ole vanha. Yksitoista vuotta on hyvä ikä.


Minulle kerrostalo tarkoittaa mielenkiintoisia näkymiä loputtomiin. Usein istun parvekkeella katselemassa muita koiria, ihmisiä, rusakkoja, lintuja. Joskus kettukin jolkottelee kallioilla. Hyvin tunnistan tutut koirat täältä ylhäältäkin. Välillä alhaalla on käynnissä kiivaita keskustelujakin.  


Parvekkeelle en aina pääse. Tuo mummeli on kylmänarka. Mutta se on ottanut asian huomioon sisustaessaan. Meidän yhteinen sänky on ikkunan edessä. Siitä pystyn katsomaan ulos. Piirtelen nenällä graffitteja lasiin. Joskus myös vähän rapsutan lasia kynnellä, kun vilkutan alhaalla kulkeville.


Pari kerrosta alempana asuu siskokset, jotka ajoittain hajustavat koko porraskäytävän ja hissin. Silloin lenkille lähtö on kiihkeää. Se haju laittaa koneistoni hyrräämään täysillä. Ulkoiluttajani ei haista mitään. Ihmiset on aika vajavaisia monessa suhteessa, mutta etenkin hajuaisti niillä on olematon.


Talossa on vuosien mittaan asunut paljon koiria. Tällä hetkellä tyttöjen lisäksi alhaalla on yksi kiukkuinen uros, joka räksyttää usein. Minä en ota kantaa. Olen aika hiljainen koira. Luulen olevani hiljainen, koska tuo ihmiseni ei tykkää haukkumisesta. Sekin on aika hiljainen, mitä nyt joskus minulle puhelee. Minä kuuntelen tarkalla korvalla, kuuluisko joku merkittävä sana. Useimmiten se vain höpisee omiaan.


Meillä on aika lailla samat mieltymykset tuon ulkoiluttajani kanssa. Tykätään metsistä, poluista, kallioista, viileästä mieluummin kuin helteestä. Minusta kerrostalokoirana voi hyvin elää, tosin en tiedä muusta.

2 kommenttia:

  1. Selvästi on nyt tunnetta vuodatettu ja asian puolesta barrikaadeille;D Kerroskoiruus kunniaan=)

    VastaaPoista
  2. Ihana sinä ja upea teksti! Kerrostalokoiruuksia on meilläkin ollut ja niillä mahtavat näkymät, mitä katsella ikkunasta ja parvekkeelta. Ja on siinä tuolilla pitkät tovit viihdyttykin maailman menoa ihmettelemässä. Ja uloskin on päästy. Pitkille lenkeillekin ihan joka päivä, kun ei ihan naapurin ikkunan alle passaa tarpeilla käydä 😉
    Ja viihtyvät nuo (nyt jo toiset) koirat myös omakotitalossakin - täältäkin pääsee lenkille ja terassilla saa juoksennella edes takaisin varisten ylilentoa haukkumassa. No, molempi parempi, sanoo tämä emäntä!
    Leppoisaa viikonlopun jatkoa teille!

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit.