Aurinko nousi keskitaivaalle valaisten koko maailman. Yritin nähdä kuohujen taakse, nähdä maailmanreunan yli. Kävelin aivan jyrkänteen reunalle, mutta ainoa, mitä silmäni tavoittivat, oli alas syöksyvät vesimassat. Huimaavan pudotuksen pohjaa ei näkynyt. Ilmaan sinkoutuvat vesipisarat muodostivat läpitunkemattoman pilven, joka kimalteli ärsyttävästi auringon säteissä. En tiennyt törmäsikö putous jossain pohjaan vai jatkoiko vesi kulkuaan loputtomiin. Olin turhautunut. Olisin halunnut tietää, ymmärtää. Irvistin korpeille, jotka eivät suostuneet kertomaan, mitä ne näkivät kaukaisuudessa. Joki oli liian leveä, liian vuolas, jotta olisin voinut kulkea kauemmas. Ainoa, mitä voin tehdä, oli kääntyä takaisin ilman tietoa maailman lopun takaisesta elämästä. Päänahkani kiristyi pettymyksestä enteillen alkavaa vihlovaa kipua.
päänahka, irvistää, ilman
Harmi, että jokea ei voinut ylittää. Voi vain kuvitella, että vesi jatkoi kulkuaan johonkin isoon mereen toiselle planeetalle...
VastaaPoistaVoi harmi, niin lähellä, silti niin kaukana. Entä jos antautuisi veden vietäväksi?
VastaaPoistaMonesta asiasta jäämme vaille tietoa, ei vähiten "maailman lopun takaisesta elämästä".
VastaaPoistaVarmasti on pettymys kääntyä takaisin, vaikka tavoitteeseen on iso tahto päästä. Toivottavasti korpit eivät pahoita mieltään, kun irvistit niille.
VastaaPoistaEi, kyllä ne tulevat auttamaan....
Kiitos, kun tarinasi jatkuu. Ihan kylmät väreet kulkivat selkäpiitäni pitkin näitä sanoja lukiessani :"...mutta ainoa, mitä silmäni tavoittivat, oli alas syöksyvät vesimassat. Huimaavan pudotuksen pohjaa ei näkynyt. Ilmaan sinkoutuvat vesipisarat muodostivat läpitunkemattoman pilven,..."!
VastaaPoistaOnneksi ei ole vielä maailmanloppu. On vain maailman loppu.
VastaaPoistaKorpit ovat ihania lintuja!
VastaaPoistaHieno teksti. Näin silmissäni vuolaana virtaavan joen.
VastaaPoistaLoihdit elävästi silmieni eteen huimat maisemat ja pettyneen kulkijan.
VastaaPoista