perjantai 14. joulukuuta 2018

Näköalattomuutta


Kun ei aamuisin löydy tarkkarajaista näkymää vaan kaksoiskuvat juoksevat kaikkialla, silmiä peittää samea kuori, eivätkä ajatuksetkaan pysy paikallaan, niin silloin kannattaa nojata leuka käteen ja tuijottaa ikkunalasin läpi kauas ajattelematta mitään. Sellaisina aamuina on herännyt liian aikaisin, yrittänyt nukkua, pyörinyt sängyssä ikävien ajatusten keskellä. Lopulta noussut ylös aloittamaan päivä. kun kerran yö ei nyt onnistu. Ja kun nousee päättäen tehdä jotain, jottei elämä kuluisi hukkaan, törmää näköalaongelmaan. Jää sitten istumaan ja tuijottamaan katulamppujen renkaiden valaisemaa pihaa leuka käsiin nojaten. Miettii, miten se elämä kuluu hukkaan ja kuluuko se ylipäänsä, se elämä - hukkaan tai mihinkään. Kääntää sitten katseen takaisin tekstiin toivoen, että kirjaimet olisivat jo selkeitä. Mutta ääriviivat eivät suostu erottumaan. Kääntää katseen takaisin ikkunaan, jottei rupea ajattelemaan vaivoja, vanhuutta, miettimään mahdollista lääkäriä, huolehtimaan kaikkea turhaa. Tuijottaa rauhassa ulos pohtien nukkumaan menoa. Keittää kahvit jähmeästi liikkuen. Juo kahvit ulos tuijottaen. Menee takaisin nukkumaan mutta koiran mielestä on jo aamulenkin aika.

3 kommenttia:

  1. Niin totta aina välillä.
    Lenkki koiran kanssa ehkä kuitenkin vähän herättää aisteja ja piristääkin.
    Hyvää ja tunnelmallista viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  2. Leuka käpälässä luen juttujas, toimii. Harrastan lenkkeilyä, pidän ihan perus HK sinisestä ehkä eniten...

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit.