Elämää
Mitä voi pieni tyttö tehdä, kun pahin herja on isättömyys, äidittömyys?
Tyttö kadehtii
salaa isoja, onnellisia perheitä, mutta ei tietenkään näytä sitä kenellekään
vaan kiipeää korkeammalle kuin kukaan, heittäytyy kuperkeikalla alas puusta
repien polvensa verisille palkeille. Kun koko ajan todistaa olevansa parempi
kuin muut, saa varmasti ruhjeita, naarmuja, mustelmia, ehkä myös vähän
kunnioitusta. Ruhjeet paranevat, mustelmat haalistuvat, mutta oman perheen
kaipuu ei kuitenkaan häviä.
On juostava, jotta pääsisi karkuun.
Tyttö syöksyy metsäpolulle. Jalat tikittävät nopeasti, nopeammin. Vauhti kasvaa kasvamistaan, kunnes sydämen yksinäisyys jää jonnekin taakse. Tyttö lentää tuulen kanssa, nauraa elämisen riemua puiden latvoja kohti. Ja oksilta linnut vastaavat.
(perhe, vauhti, mustelma)
LApsen elämä muutenkin rankkaa niin vieläpä sitten orvon, nyyh!
VastaaPoistaHyvä krapu, kiitos.
Miten rankka elämän alku. Hyvin kuvattu.
VastaaPoistaHieno tarina, melkein itketti. Menetin oman isäni ollessani 10-vuotias.
VastaaPoistaOn juostava, jotta pääsisi karkuun...lennä, tuulen tyttö, lennä!
VastaaPoistaKoskettava tarina.
Ihana tarina. Elämä kantaa.
VastaaPoistaKaunis tarina.
VastaaPoistaJoskus aikuisenakin tekee mieli ottaa ja juosta, juosta niin kauan kuin vaan henki kulkee..ja mitä sitten....
Elämä kannattelee kyllä. Sydämellinen krapu.
VastaaPoistaTyttö löytää luonnosta voimaa ja kaikesta huolimatta löytää iloa elämäänsä.
VastaaPoistaOnnellisen lopun krapu.
sama ajatus tuli minullekkin mieleen luetuani krapusi kuin aimariilla, onnellisen lopun krapu.
VastaaPoistateksti koskettava, nuoren tytön kasvutarina, luonnon eheyttävä voima apunaan