Minun on pakko kiivetä ylös elämän portaita. Ei kukaan
ole luvannut, että olisi helppoa olla ihmisen lapsi. Kivuttomia hetkiä on niin
vähän, ettei niistä osaa nauttia. Kolotus, jyskytys, ohimoita viiltävä tuska
ovat ikuisia seuralaisiani. Onko se oma vikani? Onko syynä huonot elämäntavat
vai edellisten sukupolvien virheet? Onko kaikki vain jonkun kieroutuneen
ylemmän voiman leikkiä?
Odotan jonossa vuoroani. Loputtomiin yltävä jono
muodostuu täsmälleen itseni kaltaisista yksilöistä. Olemme yksilöitä. Olemme massaa,
massaa matkalla kohti loppua.
Edessäni jono lyhenee, mutta takana se yltää aina
äärettömiin. Uusia yksilöitä tulee poistettujen tilalle.
Lähestyn loppua, kiiltävää teräksistä konetta, jonka
pinta peilaa broilerijonoa. On vuoroni.
kiivetä, ohimo, peili
Tuskallinen krapu, elämä jatkuvan kivun kanssa jonoissa on armotonta.
VastaaPoistaOlemme yksilöitä, olemme massaa. Kuka meistä loppujen lopuksi välittää?
Ei elämä todellakaan ole helppoa. Vaivat ja ikävuodet lisääntyvät samaan tahtiin.
VastaaPoista