Onko paluuta?
Opiskeluaikana istuimme kahviloissa puhumassa tuntikausia
joka päivä. Puhuimme, puhuimme ja puhuimme. Puhuimme elämästä, suunnitelmista,
menneisyydestä, tulevaisuudesta. Valmistuttuasi sinä muutit pois. Me
kirjoitimme, lähetimme kortteja, puhuimme puhelimessa. Sinä olit se
luottoystävä, jolle aina voin soittaa, joka jaksoi kuunnella, antaa neuvoja,
tarjota apua. Tapasimme harvakseltaan, mutta meillä oli aina mukavaa, helppo
jatkaa siitä, mihin jäimme.
Yhtenä kesäaamuna kaikki muuttui ykskaks yllättäen. Sait
aamukahvipöydässä massiivisen raivokohtauksen, sinä aina tasainen rauhallinen
ihminen. Kasvot raivosta vääristyneinä huusit ilmoille pettymyksesi minuun,
kaikki vuosien aikana patoutuneet kaunat. Pelästyin. Halusin pois Yritin olla
huomaamaton odottaessani junaa, jolla pääsisin pois.
Nyt tuntuu, että kuljemme peruuttamattomasti eri teitä.
Noin käy joskus ystävyyden. Elämässä ei ole mikään varmaa.
VastaaPoistaSurullista.
VastaaPoistaTuntuu, että samalla aaltopituudella ei olla sittenkään oltu moneen vuoteen.
Äkillisyyden teemaan minäkin tartuin, hetken mielijohteesta;D
VastaaPoistaJees krapu!
Huh! Vastaavanlaisia tarinoita kuulee silloin tällöin. Miksi ihmiset eivät kykene ajoissa sanomaan mielipiteitään? Ja aina mulle tulee tunne, ettei loppujen lopuksi raivon syynä olekaan varsinaisesti tuo ystävä, johon patoutumat puretaan, vaan pettymys omaan itseen, omaan elämään. Taustalla täysin käsittelemätön menneisyys. Surullinen Krapu.
VastaaPoistaTämän luettuani tuli mieleen miksei minulle ole raivottu vaan jätetty hiljaisuuteen.
VastaaPoistaVaikea tietää mistä mikin johtuu jos ei puhuta. Toistemme ajatuksia ei vielä osata lukea - tulkintaa teemme kyllä senkin edestä.
Nappakka kirjoitus!
Enpä tiedä kumpi on kamalampaa, toinen liukenee hiljaa pois kertomatta syytä tai sitten raivoaa silmille kaiken patoutuneen. Ilmeisesti puhuminen on vaikeaa.
VastaaPoistaRankka kuvaus ystävyyden päättymisestä.
VastaaPoistaOmalla kohdalla ystävyys on päättynyt juurikin tuollaiseen hiljaisuuteen jäämiseen, mistä Blogitsekin mainitsee.
Mutta minkäs teet.
Kauhea tilanne. Jos tulee sellainen tunne, että itse kannattelee ystävyyttä ja toinen on vastahakoisesti mukana, niin tuo voi olla tulossa. Huh huh!
VastaaPoistaMietin, miten käyttäytyisin tuon ryöpyn kohteena. Alkaisin varmaan itkeä ja kiirehtisin pois.
Ehkä patoumia vain kertyi, joiden oli pakko pursuta ulos. Näihin tilanteisiin korjaussettiä on vaikea löytää, ei mahdotonta, mutta aikaa se ottaa.
VastaaPoistaYstävyys ei ole helppoa. Näinkin päin voi käydä. Tiheä tunnelma. Näin aivan yksinäisen hahmon asemalla.
VastaaPoistaVuodet patoavat - toivottavasti patojen murtaminen ja murtuminen tapahtuisi aina hallitusti.
VastaaPoistaKauhea tilanne ja vielä kun tuollainen tulee täysin yllätyksenä.. Halauksia sinulle💗
VastaaPoistapysättävä krapu
VastaaPoistaRaju ystävyyden loppu. Mikä ihme meidät panee patoamaan kaikki sisälle, sitten räjähtää ja tulee hävitystä. Onneksi sun tapauksessa ei sentään ruumiita.
VastaaPoistaTällaistahan se voi joskus olla, ehkä.
VastaaPoista