maanantai 1. huhtikuuta 2019

Krapu 14


Onko paluuta?

Opiskeluaikana istuimme kahviloissa puhumassa tuntikausia joka päivä. Puhuimme, puhuimme ja puhuimme. Puhuimme elämästä, suunnitelmista, menneisyydestä, tulevaisuudesta. Valmistuttuasi sinä muutit pois. Me kirjoitimme, lähetimme kortteja, puhuimme puhelimessa. Sinä olit se luottoystävä, jolle aina voin soittaa, joka jaksoi kuunnella, antaa neuvoja, tarjota apua. Tapasimme harvakseltaan, mutta meillä oli aina mukavaa, helppo jatkaa siitä, mihin jäimme.

Yhtenä kesäaamuna kaikki muuttui ykskaks yllättäen. Sait aamukahvipöydässä massiivisen raivokohtauksen, sinä aina tasainen rauhallinen ihminen. Kasvot raivosta vääristyneinä huusit ilmoille pettymyksesi minuun, kaikki vuosien aikana patoutuneet kaunat. Pelästyin. Halusin pois Yritin olla huomaamaton odottaessani junaa, jolla pääsisin pois.

Nyt tuntuu, että kuljemme peruuttamattomasti eri teitä.

16 kommenttia:

  1. Noin käy joskus ystävyyden. Elämässä ei ole mikään varmaa.

    VastaaPoista
  2. Surullista.

    Tuntuu, että samalla aaltopituudella ei olla sittenkään oltu moneen vuoteen.

    VastaaPoista
  3. Äkillisyyden teemaan minäkin tartuin, hetken mielijohteesta;D
    Jees krapu!

    VastaaPoista
  4. Huh! Vastaavanlaisia tarinoita kuulee silloin tällöin. Miksi ihmiset eivät kykene ajoissa sanomaan mielipiteitään? Ja aina mulle tulee tunne, ettei loppujen lopuksi raivon syynä olekaan varsinaisesti tuo ystävä, johon patoutumat puretaan, vaan pettymys omaan itseen, omaan elämään. Taustalla täysin käsittelemätön menneisyys. Surullinen Krapu.

    VastaaPoista
  5. Tämän luettuani tuli mieleen miksei minulle ole raivottu vaan jätetty hiljaisuuteen.
    Vaikea tietää mistä mikin johtuu jos ei puhuta. Toistemme ajatuksia ei vielä osata lukea - tulkintaa teemme kyllä senkin edestä.
    Nappakka kirjoitus!

    VastaaPoista
  6. Enpä tiedä kumpi on kamalampaa, toinen liukenee hiljaa pois kertomatta syytä tai sitten raivoaa silmille kaiken patoutuneen. Ilmeisesti puhuminen on vaikeaa.

    VastaaPoista
  7. Joskus ystävyys / ystävä voi yllättää rajullakin tavalla - tarina johdattelee miettimään, tunnemmeko oikeastaan toisiamme ja miten joskus joku onnistuu peittelemään todellisia tunteitaan. Pysähdytit.

    VastaaPoista
  8. Rankka kuvaus ystävyyden päättymisestä.
    Omalla kohdalla ystävyys on päättynyt juurikin tuollaiseen hiljaisuuteen jäämiseen, mistä Blogitsekin mainitsee.
    Mutta minkäs teet.

    VastaaPoista
  9. Kauhea tilanne. Jos tulee sellainen tunne, että itse kannattelee ystävyyttä ja toinen on vastahakoisesti mukana, niin tuo voi olla tulossa. Huh huh!
    Mietin, miten käyttäytyisin tuon ryöpyn kohteena. Alkaisin varmaan itkeä ja kiirehtisin pois.

    VastaaPoista
  10. Ehkä patoumia vain kertyi, joiden oli pakko pursuta ulos. Näihin tilanteisiin korjaussettiä on vaikea löytää, ei mahdotonta, mutta aikaa se ottaa.

    VastaaPoista
  11. Ystävyys ei ole helppoa. Näinkin päin voi käydä. Tiheä tunnelma. Näin aivan yksinäisen hahmon asemalla.

    VastaaPoista
  12. Vuodet patoavat - toivottavasti patojen murtaminen ja murtuminen tapahtuisi aina hallitusti.

    VastaaPoista
  13. Kauhea tilanne ja vielä kun tuollainen tulee täysin yllätyksenä.. Halauksia sinulle💗

    VastaaPoista
  14. Raju ystävyyden loppu. Mikä ihme meidät panee patoamaan kaikki sisälle, sitten räjähtää ja tulee hävitystä. Onneksi sun tapauksessa ei sentään ruumiita.

    VastaaPoista
  15. Tällaistahan se voi joskus olla, ehkä.

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit.