sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

Krapu 16


Lauantaiaamu

Nyt ei tarvinnut herätyskelloa. On vapaapäivä. 

Mutta eihän uni sen pitempään kestänyt. Kun on oppinut heräämään kuudelta, herää kuudelta viikonloppuinakin. Josko joskus eläkkeellä oppisi taas nukkumaan puolille päivin. Nuorena sitä viikonloppuisin heräsi vasta iltapäivällä. Joskus työpäivinäkin tuli nukutuksi turhan pitkään. Silloin johtaja oli vihainen, uhkaili potkuilla. Nyt, kun on kaikenlaiset liukumat sun muut uudistukset, saapuu ensimmäisenä työpaikalle.

Mutta nyt on lauantai ja uni kaikonnut kokonaan. Olisi kiva hakea kioskilta lehti kahvin seuraksi, mutta ei kioski ole vielä auki. Kahvia kuitenkin tekee mieli heti. Pitäisikö tilata taas lehti, vaikka vain viikonloppunumerot. Olisi tuoretta luettavaa. Kirja on huono korvike aamukahvin aikaan.


herätys, johtaja, kioski
 

1 kommentti:

Kiitos, kun kommentoit.