sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Krapu 15


Uudenvuodenyö

Herään aamuyöstä yksin hotellihuoneessa. Kuulostelen alakerran ravintolasta kuuluvaa naurua ja puheensorinaa. 

Uni kaikkoaa, joten päätän mennä jatkamaan juhlintaa minäkin. Nousen, pukeudun, meikkaan, lähden.

Mutta ovi ei aukeakaan. Yritän ja yritän, jyskytän, hakkaan. Mutta lukko kestää. Vanhan venäläisen hotellin ovet eivät helpolla hajoa. Kukaan ei tietenkään kuule ja vaikka kuulisi, ei tule avaamaan. Vierailla ei ole avainta, eikä henkilökuntaa kiinnosta kuljeskella käytävillä ovia kyttäämässä.

Aamulla mieheni selittää, ettei uskaltanut jättää ovea lukitsematta lähtiessään jatkamaan juhlintaa minun nukahdettuani. Olen niin raivoisan kiukkuinen, että pillahdan itkuun.

Myöhemmin mietin, miten voidaan rakentaa hotellihuoneita, joista ei pääse ulos, jos tulee tulipalo tai muu katastrofi.

16 kommenttia:

  1. Olipas outo ovi. Todellakin, mitä jos tulipalo syttyisi?

    Joskus jäimme Budapestissa opiskelijahotellin huoneen vangiksi, lukko pyöri vain ympyräää. Huusimme ja koputtelimme seiniä, mutta eihän kukaan ollut sisällä, koska oli kaunis kesäpäivä. Kirjoitimme lapuille englanniksi tilanteemme ja tiputtelimme lappuja ikkunasta kadulle. Ylin kerros, joten tuuli tarttui osaan papereista ja heitti Tonavaan.
    No, jokin lappu löysi maaliin ja meidät tultiin päästämään ulos.

    Matkailu avartaa :D

    VastaaPoista
  2. Johan tuossa tulisi pakokauhu. Mies ei ollut loppuun saakka ajatellut mitä teki.

    VastaaPoista
  3. Kauhunhetket aukeamattomasta ovesta aistii runostasi voimakkaana myös lukija.

    VastaaPoista
  4. Huh! Tarinassasi oli suorastaan dekkarin aineksia. Hyvä, jännä Krapu ☺.

    VastaaPoista
  5. Argh. Mie olisin varmaan vaikka jyrsinyt reiän siihen oveen!

    VastaaPoista
  6. Hurja tilanne. Taidan tästedes kaihtaa venäläisiä hotelleja. :)

    VastaaPoista
  7. Hirveesti turhaa hommaa ja sitten ei saakaan ovea auki. Täytyykin tsekata ovi kun seuraavan kerran menen hotelliin :)

    VastaaPoista
  8. Ärsyttävä ukko, painajaismainen krapu!

    VastaaPoista
  9. Paniikkihan tuollaisesta tilanteesta syntyy. Todellakin, jos olis syttynyt vaikka tulipalo...

    VastaaPoista
  10. vai halusiko mies oikeastaan jatkaakin juhlintaa ilman puolisoaan? Tässä hyvät ainekset kääntää tarinaa tähänkin suuntaan.

    VastaaPoista
  11. miehesi hyvää tarkoittava teko olisi voinut koitua kohtalokkaaksi
    onneksi mitään peruuttamatonta ei tapahtunut

    VastaaPoista
  12. Kaikenlaisia selityksiä löytyy.
    Huomautan myös varmuuden vuoksi, että kaikki minä-muodossa kirjoitettu, ei tarkoita just minua.

    VastaaPoista
  13. Looginen Sus' vinkuu - ei ollut puhelinta eikä resepsuunia??? Mitäääh??? :O

    VastaaPoista
  14. Mies oli huolissaan ja turvallisuudestasi ja lukitsi oven. Ehkä ei olekkaan hyvä juttu jos ei pääse huoneestaan ulos jos vaikka tulipalon takia.

    VastaaPoista
  15. Mukavia ajatuksia teillä syntyy ja niin erilaisia.
    Kaikki minänä kirjoitettu ei ole kuitenkaan faktaa. Tosin tässä on pieni totuuden siemen :)

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit.